Pakolaiskriisin monet syyt

Pakolaiskriisi puhuttaa juuri nyt koko Eurooppaa ja meitä kaikkia Suomessa. Euroopan maat ja unioni ovat kohdanneet mantereellaan kansainvaelluksen, jollaista ei ole maailmansotien jälkeen koettu. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ei ole olemassaolonsa aikana tilastoinut niin suurta sotia, konflikteja ja nälänhätää pakenevien pakolaisten määrää kuin nyt. Syyrian sota on aiheuttanut tämän päivän suurimman yksittäisen humanitaarisen kriisin maailmassa.

Eurooppaan suuntautuneita pääasiallisia pakolaisreittejä on kaksi. Aiemmin huomion keskipisteessä oli Välimeren yli erityisesti Italiaan ja Maltalle rantautuvat pakolaiset. Nyttemmin niin kutsutulla itäisen Välimeren pakolaisreitillä tulijoiden määrä on kuusinkertaistunut. Valtaosa tätä reittiä kulkevista ihmisistä pakenee sotaa ja konflikteja Syyriasta, Irakista ja Afganistanista.

Paljon keskustellaan siitä - ja monet ovat sitä minultakin kysyneet - että miksi pakolaiskriisi on puhjennut näkemiimme mittasuhteisiin juuri nyt. Syitä pakolaisvirtojen räjähdysmäiseen kasvuun on monia ja jokainen tapaus on viime kädessä yksilöllinen, mutta muutamia yleisiä tekijöitä taustalta on löydettävissä.

Ensinnäkin esimerkiksi Syyriassa ja sen naapurimaissa pakolaisten elinolosuhteet ovat kriisin pitkittyessä ja pahentuessa heikentyneet. Pakolaismäärät ovat kasvaneet niin suuriksi, että useiden naapurimaiden kantokyky on yksinkertaisesti ylittynyt. Naapurimaa Libanonissa jo joka neljäs ihminen on Syyrian pakolainen, Jordaniassa joka kahdeksas. Turkissa syyrialaisia on jo lähes kaksi miljoonaa.

Onkin hyvä hahmottaa mittasuhteet. Euroopan pakolaiskriisi nimittäin on mittakaavaltaan kuitenkin vielä paljon pienempi kuin pakolaisvirrat muualla maailmassa. Maailman pakolaisista 86 prosenttia on edelleen kehitys- ja kehittyvissä maissa. Syyrian ja Lähi-idän pakolaisista valtaosa on alueen maissa. Afrikan sarven maista pakolaisvirrat taas ovat kulkeneet ennen kaikkea Etiopiaan, Keniaan ja Tansaniaan.

Samaan aikaan kun avuntarve on kasvanut, on kuilu avuntarpeen ja perille toimitetun avun välillä kasvanut. Esimerkiksi Syyrian kriisin aiheuttamasta lähialueen tämänhetkisestä YK:n laskemasta avuntarpeesta vain alle 40 % on koossa. Konkreettisimmillaan riittämätön avun määrä näkyy nyt esimerkiksi siinä, että ruoka-annoksia pakolaisleireillä on jouduttu pienentämään.

Yhä heikentyvissä oloissa elävien pakolaisten toivo paluusta entiseen kotimaahansa on myös hiipunut. Syyrian verinen sota on jatkunut jo vuosia ja maa on suurelta osin raunioitunut. Näköalaa turvallisesta paluusta ja elämästä Assadin armeijan, ISILin ja muiden sotilaallisten ryhmien taistelujen riivaamassa maassa ei ole.

Neljäntenä tekijänä Eurooppaan suuntautuneen pakolaisaallon nopean kasvun taustalla voi nähdä pelon Euroopan rajojen jos nyt ei sulkeutumisesta niin ainakin tiivistymisestä. Unkarin rajalle rakennettava aita on konkreettinen esimerkki tästä. Ankeissa oloissa vailla kunnon toivoa elävillä ihmisillä herää tunne, että "on lähdettävä nyt tai ei koskaan".

Pakolaisuuden syitä on siis monia, mutta mikään niistä ei ole minkäänlainen peruste meille laistaa humaanista vastuustamme äärimmäisessä hädässä olevia ihmisiä kohtaan. Pakolaisia pitää auttaa siellä, missä he ovat - puhutaan sitten Afrikan sarvesta, Syyrian naapurivaltioista, Välimeren rannoista ja saarista taikka pohjoisemmasta Euroopasta.

Kaikkein parasta kaikkien hädässä olevien kannalta, on auttaa heitä  mahdollisimman ajoissa mahdollisimman lähellä heidän omia kotiseutujaan. Ihmisten oloja pitää pystyä helpottamaan ennen kuin elämisen mahdollisuudet heidän olinpaikassaan käyvät sietämättömiksi. Tätä työtä Suomi tekee omin ja EU:n kehitysyhteistyövaroin sekä YK:n ja lukemattomien kansalaisjärjestöjen kautta.

On selvää, että varsinaisiin syihin ei vielä auta akuutti ja välttämätön humanitaarinen apu vaan siihen tarvitaan pitkäjänteisempää paikallisten olojen parantamista. Hallitusten ja yhteisöjen kantokykyä huolehtia asukkaidensa perustarpeista on vahvistettava. Tätä työtä tehdään mm. kehitysyhteistyövaroin tukemalla rauhanrakentamista, demokratiaa ja hyvää hallintoa, kehittämällä yksityisyrittäjyyttä ja luomalla sitä kautta työtä sekä parantamalla naisten asemaa ja tyttöjen koulutusta. Monissa paikoissa tarvitaan toivoa tulevasta. Sitä olemme luomassa edellä mainittujen keinojen lisäksi sillä, että saamme investointeja ja  työpaikkoja kehitysmaihin. Afrikan väkiluku kasvaa miljardilla seuraavan 35 vuoden aikana: tarvitaan paljon työtä ja työpaikkoja.