Hellan ja nyrkin välistä ei pelkillä puheilla päästä

Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Olen pitänyt koko politiikassa oloni ajan naisten oikeuksia kantavana teemana. Se on ollut läsnä kuntapolitiikassa, eduskuntatyössä, ministerinä sekä toimiessani kahdeksan vuotta kokoomusnaisten puheenjohtajistossa.

Naisten asioiden edistäminen on suomalaisen politiikan dna:ssa, vaikka asioiden edistäminen onkin usein hidasta. Jo ennen Suomen itsenäisyyttä, suomalaisen puolueen Hedvig Gebhard ja kymmenen muuta naiskansanedustajaa laati aloitteen: ”Jokainen, joka yleisellä tiellä, kadulla tai muulla julkisella paikalla epäsiveellisessä tarkoituksessa ahdistaa naista, rangaistakoon korkeintaan 200 markan sakolla.” Aloite ei sillä kertaa edennyt, vaikka keinot ja puheet olivat nykyistä räväkämpiä.

Olen edelleen erityisen ylpeä Kokoomusnaisten kampanjasta jonka käynnistetiin yhdessä Henna Virkkusen kanssa lähisuhdeväkivaltaa vastaan. Nostimme kissan pöydälle ja halusimme että vaietusta ilmiöstä puhuttaisiin ja haettaisiin ratkaisuja niin kodeissa, kunnissa kuin valtakunnan päättäjienkin toimesta.

Vuonna 2014 pääministeri Jyrki Kataisen toimesta otettiin askelia, kun ”lievä raiskaus” poistettiin rikoslaista ja jo yli 100 vuotta aiemmin vaadittu seksuaalinen häirintä vihdoin kriminalisoitiin.

*****

Suomi on monilla mittareilla maailman turvallisimpia paikkoja, mutta lähisuhdeväkivaltatilastoissa olemme Euroopan kärkeä. Lähes puolet suomalaisnaisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen ja kolmannes naisista on kertonut kokeneensa nykyisessä tai entisessä parisuhteessaan väkivaltaa tai seksuaalista ahdistelua. Suomi on kyllä turvallinen maa, mutta meillä on Euroopan toiseksi vaarallisimmat perheet.

Tilastokeskuksen mukaan viranomaisten tietoon vuonna 2016 tulleissa pari- ja lähisuhdeväkivaltarikoksissa oli 9000 uhria, joista vajaa 70 prosenttia oli naisia. Erityisesti naisten kokema väkivalta tapahtuu usein entisen tai nykyisen kumppanina toimesta kotona, piilossa muiden katseilta. Todelliset luvut niin väkivalta- kuin seksuaalirikostenkin osalta ovat edelleen vain arvioita, liian moni jättää häpeän takia rikosilmoituksen tekemättä, vaikka syytä siihen olisi. Poliisi on arvioinut, että väkivalta- ja seksuaalirikoksista jopa 80 prosenttia jätetään ilmoittamatta. Keskustelun avoimuuden puute, rikoksen henkilökohtaisuus ja epätietoisuus prosesseista johtaa helposti peittelyyn, asian pitämiseen sisällä.

Suomi on ratifioinut Euroopan neuvoston yleissopimuksen, niin sanotun Istanbulin sopimuksen, naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta. Täytäntöönpano on kuitenkin toistaiseksi ollut vajavaista ja esimerkiksi turvakotiverkoston kehittämisessä ollaan pahasti jäljessä. Lähisuhdeväkivallan uhrille on kyettävä takaamaan turva ja selkeys siitä, mitä tapahtuu, kun rikosilmoitus on tehty. Ongelma on nostettava laajasti pöydälle ja sen korjaamiseen on osoitettava riittävät resurssit.

Tällä kaudella kokoomuslaiset ministerit ovat käärineet hihansa. Seksuaaliseen väkivaltaan puuttumiseksi oikeusministeri Häkkänen on käynnistänyt seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen. Tarkoituksena on vahvistaa suostumuksen merkitystä raiskauksen tunnusmerkistössä, muuttaa sukupuoliyhteys nuoren lapsen kanssa rangaistavaksi raiskauksena sekä korottaa lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten vähimmäisrangaistuksia. Lisäksi hallitus on laatinut sisäministeri Mykkäsen johdolla 51-kohtaisen listan seksuaalirikollisuuden ennaltaehkäisemiseksi ja torjumiseksi.

Lakien tarkoituksena on turvata fyysinen itsemääräämisoikeus kotona ja kadulla aiempaa tehokkaammin toimin. Suunta on oikea ja asian edistämistä on todellakin odotettava myös tulevalta hallitukselta ja eduskunnalta.

*****

Politiikkatoimet ovat tärkeitä. Asia ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen, että naisiin kohdistuva väkivalta saataisiin loppumaan pelkästään lakeja kiristämällä. Syyt ovat paljon syvemmällä kulttuurissa ja asenteissa. Suomessa häpeä neljän seinän sisällä tapahtuneesta väkivallasta jää edelleen liian usein uhrin, ei tekijän, harteille. Kulttuurin muutos on hidasta.

Reilun kuukauden kuluttua käytävissä eduskuntavaaleissa ratkaistaan jälleen, mitkä arvot ja asenteet vievät Suomen politiikkaa seuraavat neljä vuotta eteenpäin. Myös naisten oikeuksien puolustajat tarvitsevat edustajansa, jotka uskaltavat tuoda esille asioita, joista yhteiskunnassamme vaietaan liian helposti. Hedvig Gebhardin sanoin: ”jos asioita tahdotaan edistää, ei kaunis puhe riitä.”

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!